Rohkeutta ja huumoria – tässä ammattilaisten vinkit onnistuneeseen etätyöhön
Taustalla riehuvat lemmikit, puuttuva videokuva ja päällekkäin puhuvat kollegat kiristävät etätyöskentelijän pinnaa. Miten etätyöstä saa sujuvaa ja tehokasta? Atean Tiina Mattilan eri puolilla Eurooppaa toimivalle tiimille etäily tulee selkärangasta. Näillä tiimin arjesta poimituilla käytännön vinkeillä sinäkin teet etätyöstä mielekästä ja sujuvaa.
Manager Tiina Mattilan kahdeksantoista hengen Solution and Service Support -tiimi työskentelee täysin etäyhteyden varassa ympäri Suomen ja sen ulkopuolella. Tiimiläiset ovat hajaantuneet muun muassa Tampereelle, Vantaalle, Joensuuhun, Ouluun ja Puolaan.
Yhteishenki on vahva ja työt sujuvat. Siitä pitävät huolen sekä etätyön etiketti että jokaperjantainen virtuaalinen kahvihetki, jossa työasioista puhuminen on kielletty. Etäyhteydestä huolimatta läsnäolo, vuorovaikutus ja kuunteleminen ovat avaimia sujuvaan työhön ja vahvaan tiimihenkeen.
”Etätyön onnistuminen edellyttää paljon yhteistyö- ja keskustelutaitoja. Avun kysymisen lisäksi on oltava valmis kuuntelemaan muita, joustamaan ja löytämään ratkaisuja yhdessä”, Mattila kertoo.
Nappaa tästä Tiina Mattilan vinkit onnistuneeseen etätyöhön
- Itsekuri
“Älä päästä itseäsi helpolla vain siksi, että etätöissä voisi halutessaan vain lukea kirjaa koko päivän.” - Kysy rohkeasti
“Älä jää yksin ongelmien kanssa tai pelkää, että kysymys on tyhmä. Jos vaikkapa videopalaverin äänet eivät pelaa tai et ymmärrä työtehtävää, uskalla ottaa yhteyttä muihin. Jos ei uskalla kysyä suoraan, esimerkiksi ‘Kuinka sinä toimisit tällaisessa tilanteessa?’ on hyvä tapa lähestyä kollegaa.” - Sparraa ja pohdi yhdessä
“Etätyö vaatii paljon yhteistyö- ja keskustelutaitoja. Jotta hommat toimivat, on osattava keskustella ja tarvittaessa kysyä. On oltava valmis kuuntelemaan muita, joustamaan ja löytämään sitä kautta ratkaisuja yhdessä.” - Ole kärsivällinen
“Kaikki ei kulje haluamassasi aikataulussa. Etätöissä tarvitaan turhautumisen sietokykyä, sillä kyseessä ei ole sinun aikataulusi, vaan meidän aikataulumme. Yksin ei voi päättää koko tiimin etenemisnopeutta.” - Laita pilkettä silmäkulmaan
“Vaikka työhön on keskityttävä, etätyöhön mahtuu myös rempseää huumoria ja turhan pönötyksen välttämistä. Tiimimme etsii arjesta myönteisiä asioita, ja innostumme niistä yhdessä.” - Pidä vapaamuotoisia yhteisiä hetkiä
“Perjantaisen kahvihetkemme aikana on kiellettyä puhua työasioista. Yhteistyö on heti parempaa, kun kaverista tuntee enemmän kuin pelkän työpuolen.”