Siirry sisältöön
21-10-2022

Focus-keynote Lauri Reuter: Ruokatuotannon muutosta ei voi ulkoistaa teknologialle

”Tiedämme jo, miten meidän pitäisi syödä ja olemme yhteiskuntana hyväksyneet, että ruokajärjestelmää pitää muuttaa. Nyt pitää vain tehdä se. Uusista teknologioista ei ole hyötyä, jos emme ota niitä käyttöön”, sanoo Atea Focuksessa ruoantuotannon tulevaisuudesta puhuva Lauri Reuter.

Jos haluaa muuttaa maailmaa, on hyvä aloittaa ruoasta. Jokaisen meistä on syötävä. Meille kaikille tarjoutuu siis päivittäin monia mahdollisuuksia tehdä oman hyvinvoinnin ja maapallon kannalta hyviä – tai huonoja – valintoja.

Näin ajattelee biotekniikan tohtori, yksi Pohjoismaiden ensimmäisen ruokateknologiarahaston Nordic Foodtech VC:n perustajista Lauri Reuter. Rahasto rahoittaa uutta ruoantuotannon teknologiaa ja kestävää globaalia ruoantuotantoa edistäviä start up -yrityksiä.

Reuter puhuu IT-alan suurimmassa vuosittaisessa tapahtumassa Atea Focuksessa 3.11. ruoantuotannon tulevaisuudesta otsikolla ”Seuraava lounas tarvitsee teknologiaa – ja toimintaa”.

Eivätkö uudet innovaatiot pelastakaan planeettaamme? Miten esimerkiksi globaali ruokaturva varmistetaan ilman uusia, teknologian tarjoamia ratkaisuja?

”Narratiivi, jolla teknologiasta puhutaan, rakentuu usein sen kaikkivoipaisuuteen. Ikään kuin jostain tulisi aina joku uusi teknologia, joka ratkaisee kaikki tulevatkin ongelmamme. Todellisuudessa monet teknologiset ratkaisut ovat jo käsissämme. Kysymys on siitä, miten niitä käytämme.”

Mitä teknologiasta olisi hyvä tiedostaa? Nämä kolme näkökulmaa Lauri Reuter aikoo nostaa esiin puheenvuorossaan:

1. Muutosta ei voi ulkoistaa

Viime kädessä teknologia on vain työkalu maailman muuttamiseen, ei ratkaisu. Itse työ ihmisten on tehtävä itse. Teknologia itsessään ei ratkaise mitään, jos sitä ei päätetä omaksua ja käyttää tehokkaasti.

Esimerkiksi uudenlaisia proteiineja on osattu tuottaa ennenkin. Teollisuuden jäteliemillä kasvatettu, quornia muistuttava Pekilo-mykoproteiini kuulostaa mystiseltä teknologiselta ihmeeltä, mutta sitä valmistettiin ensimmäisen kerran Suomessa teollisesti jo 1975.

”Tiedämme jo, miten meidän pitäisi syödä ja olemme yhteiskuntana hyväksyneet, että ruokajärjestelmää pitää muuttaa. Nyt pitää vain tehdä se. Uusista teknologioista ei ole hyötyä, jos emme ota niitä käyttöön”, Lauri Relander sanoo.

2. Muutos alkaa läheltä

Jos yritys haluaa edistää kestävää tulevaisuutta, se voi aloittaa esimerkiksi lounaista, joita tarjoaa työntekijöilleen.

”Monet yritykset sanovat haluavansa ratkaista maapallon suuria ongelmia. Ei kuitenkaan tarvitse kuin mennä niiden ruokalaan nähdäkseen, että tarjolla on koko eläintarha. Rahat, jotka on varattu parempaa maailmaa maalaileviin hackathoneihin, voisi mieluummin käyttää siihen, että yritys tarjoaisi työntekijöilleen kasvislounaan joka päivä. Yrityksiltä vaaditaan kykyä nähdä oman toimintansa arkiset vaikutukset. Pienet konkreettiset teot kertovat vahvaa viestiä.”

3. Tulevaisuus on nyt

Kaikki eläinperäisestä ravinnosta saatava voidaan pian korvata teknologian avulla. Mikrobeilla voidaan tehdä pekonirasvaa ja soluviljelmillä hanhenmaksaa, turkiseläimille rehuksi kalastettavista pikkusilakoista voidaan jalostaa ruokaa myös ihmisille. Ravintoa syntyy myös ilmasta bakteerien avulla.

”Ruoantuotantoon pitää kehittää uutta teknologiaa. Voimme kuitenkin toimia planeetan hyväksi jo nyt. Puhumme ehkä liikaakin tulevaisuuden ratkaisuista, jolloin kaikki arkipäiväinen jää jalkoihin. Tulevaisuuden maalailuun voi helposti hukkua. Kasviperäisten lihankorvaajien ympärillä tapahtuu paljon, mutta kasviksia voimme syödä joka päivä.”

Kuule Lauri Reuteria Atea Focuksessa

Lauri Reuter on yksi Pohjoismaiden ensimmäisen ruokateknologiarahaston Nordic Foodtech VC:n perustajista. Nordic Foodtech VC rahoittaa ruokateknologian innovaatioita ja edistää kestävää globaalia ruoantuotantoa. Koulutukseltaan Reuter on biotekniikan tohtori, joka on työskennellyt myös VTT:llä teollisen biotekniikan tutkijana.

Reuter on yksi Atea Focus -tapahtuman keynote -puhujista. Hän nousee Focuksen Näköala-lavalle 3.11. kello 9.35. IT-alan suurimman vuosittaisen tapahtuman muita pääpuhujia ovat Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ja Filosofian Akatemian perustaja sekä Ventures Program -yrittäjyyskoulutusohjelman toinen johtaja Lauri Järvilehto.