Tuusulan Monio on rakennus, jonka modernit ja muunneltavat tilat tarjoavat mahdollisuuden uuden oppimiseen sekä monipuolisten elämysten kokemiseen. Moniossa toimivat saman katon alla Tuusulan lukio, Tuusulan Opisto, Tuusulan kuvataidekoulu, Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto ja Tuusulan kunnan kulttuuripalvelut.
”Halusimme Tuusulan Monioon immersiivisen tilan, koska haluamme tarjota erilaisia mahdollisuuksia sekä ajatella opettamista ja oppimista uudella tavalla. Tällä hetkellä tutustumme vielä uuteen tilaan ja sen mahdollisuuksiin. Tulevaisuudessaan haluamme tuottaa monipuolisia sisältöjä, kuten esimerkiksi virtuaalisia museokäyntejä”, kertoo Tuusulan kunnan Pedagoginen ICT-asiantuntija Arttu Tirkkonen.
Immersiivinen opetus tarkoittaa kokemuksellista, moniaistillista ja uppouttavaa oppimiskokemusta. Tarinan kerronnan ja pelillisyyden lisäksi immersiivinen opetus voi sisältää monipuolisia visuaalisia ja auditiivisia materiaaleja, valaistuksen muuntelua sekä lisättyä-, sekoitettua- tai virtuaalitodellisuutta.
”Immersiivinen tila on jaettu kontekstuaalinen kokemus. Se voi olla virtuaalinen kokemus olemassa olevista fyysistä ympäristöstä tai jostain ihan kuvitteellisesta ympäristöstä. Sitä voisi kuvata jaetuksi VR-kokemukseksi, jossa voi olla yhdessä muiden kanssa. Tärkeää on, että opiskelijat voivat itse luoda sisältöjä eli sisällöt eivät välttämättä ole muiden tekemiä. Opiskelijat voivat dokumentoida omaa oppimistaan ja projektejaan”, korostaa ThingLinkin perustaja, toimitusjohtaja Ulla-Maaria Koivula.
Tuusulan immersiivisessä tilassa sisältöjä voidaan tuottaa kahdella tapaa. Vaihtoehtoina on todellisuuteen perustuva tai kuvitteellinen ympäristö. Todellisuuteen perustuva ympäristö saadaan luotua esimerkiksi ottamalla panoraamakuvaa halutusta kohteesta ja lisäämällä siihen tarinankerronnallisia elementtejä. Kuvitteellisen ympäristön taustakuvien luonnissa voidaan hyödyntää esimerkiksi tekoälyä ja generoida kuvat sen avulla.
Hankinnat sujuvasti ja helposti yhteistyössä Atean asiantuntijoiden kanssa
Immersiiviseen tilaan liittyvä konsultointi ja tekniikka hankittiin yhteishankintana kilpailutetun Tiera Verkkokauppa -puitesopimuksen kautta.
”Atean näkökulmasta Monio oli erittäin mielenkiintoinen kohde. Projektia lähdettiin tekemään asiakkaan lähtökohdista ja heillä oli hyvä ajatus siitä millainen tilan tulisi olla. Meidän eli Atean rooli oli tuoda sopivat kumppanit yhteen”, Atean Education Advisor Janne Konttinen kuvailee.
Yhteistyössä kotimaisten kumppaneiden kanssa toteutus onnistui hienosti. Sisällöntuottajana toimi ThingLink, joka on erikoistunut immersiivisten tilojen tuottamiseen. Kuvatekniikka eli projektorit ovat Epsonin laitteistoa ja lisäksi seiniltä löytyvä kosketuspinta on luotu OiOi-tekniikan avulla.
Lukemattomia mahdollisuuksia immersiivisten ympäristöjen hyödyntämiseen
”Uusi teknologia tuo oppimiseen hurjan määrän mahdollisuuksia, emmekä me tiedä vielä edes kaikkia – ideoita tulee opiskelijoilta itseltään vielä myöhemmin. Teknologia luo mahdollisuuden myös paikkariippumattomaan oppimiseen eli meidän ei tarvitse mennä enää paikan päälle kulttuurikohteisiin tai tutkimaan luontonähtävyyksiä. Voimme jopa vierailla halutessamme avaruudessa tässä tilassa”, Arttu kertoo.
Tuusulan Moniossa on nyt opetustila, jota käytetään pääsääntöisesti opetuksessa. Vastaavia immersiivisiä tiloja voidaan käyttää myös muissa ympäristöissä moninaisesti. Esimerkiksi vanhustenhuollossa immersiivisen tilan avulla voidaan mahdollistaa liikuntarajoitteisille vanhuksille erinäköisten ympäristöjen tutkiminen ja virkistystoiminta. Työpaikoilla immersiivistä tilaa ja kokemusta voidaan hyödyntää simulaatioissa, perehdytyksessä, koulutuksessa tai esimerkiksi erilaisten tilojen esittelyssä.
Kiinnostuitko toteutuksesta? Kysy lisää!
Yhteishankintana kilpailutetut Tiera Verkkokauppa -puitesopimukset helpottavat ICT-laitteiden, -ohjelmistojen ja -palveluiden hankintoja
Tuusulan kunta on Kuntien Tiera Oy:n osakas. Kuntien Tiera Oy on yli 390 kuntatoimijan omistama osakeyhtiö ja yhteiskunnallinen yritys, joka kehittää kuntien, kaupunkien ja hyvinvointialueiden ICT-palveluja verkostomaisesti yhteistyössä omistaja-asiakkaiden sekä muiden julkisten- ja kaupallisten toimijoiden kanssa.
Atean ylläpitämä Tiera Verkkokauppa on Suomen kattavin, kuntakentän käyttöön suunniteltu dynaaminen hankintajärjestelmä. Se helpottaa ja tehostaa kuntatoimijoiden ICT-laitteiden, -ohjelmistojen ja -palveluiden hankintoja.
Voisiko osaava tiimimme olla avuksi myös teidän organisaatiollenne?
Atea on Suomen suurimpia opetuskäyttöön suunnattujen teknologiaratkaisujen toimittajia ja valikoimastamme löytyvät parhaimmat opiskelun tueksi tarkoitetut tieto- ja viestintäteknologian laitteet, ohjelmistot sekä oheisvälineet. Edu-asiantuntijamme auttavat valitsemaan sopivat ratkaisut kehittämään opiskelijoidenne oppimista.
Asiakasreferenssit
Lue, miten muut oppilaitokset ovat luoneet lisäarvoa toimintaansa hyödyntämällä edistyksellisiä teknologisia ratkaisuja.
Haistelua, hypistelyä ja uusinta tekniikkaa – digipedagogiikka uudistaa Oulun luontokoulua
Tutustu tarinaan
Tiedot esiin niks-naks! Automatiikka tukee opiskelijoiden valmistumista Vaasassa
Oulun koululaiset oppivat yhdessä tekemällä – tukena uusin teknologia