– Uuden tilan tavoitteena on olla tulevaisuuden oppimisympäristö, jossa tietotekniikkaa hyödynnetään innovatiivisesti oppimisen tukena. Uusi oppimisympäristö on Suomen yliopistokiinteistöjen (SYK), kielikeskuksen ja tietotekniikkapalveluiden yhteisponnistus, kielikeskuksen varajohtaja Minna Hirvonen sanoo.
Tietotekniset ratkaisut valikoituivat käyttöön pääosin opettajien testikäytön kautta.
– Opettajat halusivat opiskelijat pois ruutujen takaa ja välillä ulos luokkahuoneesta, joten läppäriä monipuolisempi Surface Pro 3 osoittautui parhaaksi valinnaksi, Itä-Suomen yliopiston opetusteknologia-asiantuntija Ari Paldanius sanoo.
Opetuskäytön erityispiirteet mietitty
– Tableteista vertailtiin kattavasti eri valmistajien laitetarjontaa, ja parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui Surface Pro 3. Kokeiluvaiheessa Atea oli kullanarvoinen, sillä testilaitteita pystyttiin toimittamaan meille hyvin joustavasti. Opettajat kävivät läpi kaikki ekosysteemit ja myös muita Windows-tabletteja ja Surface voitti, Paldanius sanoo.
– Eräs Surfacen parhaita puolia on ehdottomasti sen mukana tuleva kynä, jonka avulla voimme tarjota myös käsin kirjoittamisen ja piirtämisen mahdollisuuden. Luonnostelu ja riipustelu ovat luonnollinen tapa tuottaa tekstiä ja jäsentää tietoa. Surface ymmärtää myös olla reagoimatta kämmenselän painumiseen ruudulle, kun kynä on käytössä, Hirvonen kertoo.
– Opiskelijan kannalta tällä on helppo kytkeytyä myös esimerkiksi uuden oppimistilan AV-järjestelmiin. Oppimisprojektissa ryhmät voivat Surfacella tuottaa tekstiä ja grafiikkaa, myös kynällä, ja liittää vaivattomasti mukaan liikkuvaa kuvaa tai ääntä. Työn esittäminen muille onnistuu Surfacelta opetustilan näytöille saumattomasti, Hirvonen kertoo.
Käyttäjäkohtaiset profiilit
Surface voitti muut vaihtoehdot siinä, miten se integroituu olemassa oleviin Windows-pohjaisiin palveluihin. Käyttäjänhallinta Active Directoryn kautta toimii täysin, samoin keskitetty hallinta Microsoftin järjestelmätuotteilla.
– Hallinnan ja ylläpidon kannalta Surface on vain yksi uusi työasema, jota hallitaan samalla tavalla kuin yliopiston muita työasemia. Kun laitteet ovat yhteiskäytössä, hyvä hallinta varmistaa sen, että laitteet ovat aina edellisen käyttäjän tiedoista puhtaita ja valmiita seuraavalle, Microsoftin tekninen asiantuntija Ilkka Kaskisaari sanoo.
Kysy asiantuntijalta
Janne Konttisen vastuulla on opetukseen ja oppimiseen liittyvien palveluiden suunnittelu ja johtaminen. Hänen erityisosaamistaan ovat kaikki koulun digitalisaatioon liittyvät asiat. Jannen toimialuetta on koko Suomi.