Siirry sisältöön
Atealta saat kattavan valikoiman erityyppisiä AV-ratkaisuja erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin. Tarjontamme kattaa lisäksi myös AV-palvelut, joiden avulla varmistat hankkimasi AV-ratkaisun toimivuuden sen koko elinkaaren ajan.

Miksi Atea Smart AV?

Interaktiivinen opastusnäyttö ohjaa kävijää julkisissa tiloissa.

Atealla on valtakunnallinen kyvykkyys ja osaaminen laajoihin AV-ratkaisutoimituksiin. Kyvykkyys muodostuu suunnittelu ja konsultointiosaamisesta, teknologioiden tuntemuksesta sekä niihin liittyvien projektien, jatkuvien palveluiden, valvonta- ja hallintapalveluiden tuotannosta.

Käytössämme on AV-asioihin erikoistunut ratkaisumyyntitiimi, joka tukee asiakkaita parhaiden ratkaisujen valinnassa. AV-myyjämme kouluttautuvat jatkuvasti, jotta käytössämme olisi viimeisin tietoa markkinoilla olevista uutuuksista ja teknologioista.

Atealla on Suomessa oma dedikoitu tekninen asiantuntijatiimi, joka vastaa Smart AV -portfoliosta sekä AV-palveluiden kehityksestä. Tiimi vastaa esimerkiksi laadun valvonnasta, teknologisen kehityksen seurannasta ja tuotteistuksesta. Asiantuntijatiimiin kuuluu sertifioituneita AV-huippuosaajia. Tiimi toimii valtakunnallisesti.

Asiantuntijatiimin lisäksi Atealla on valtakunnallinen AV On-site -asennusorganisaatio sekä koko maan kattava alihankkijakumppaniverkosto, joka tukee toimituksia tarpeen mukaan.

Suunnittelemme ratkaisut palvelemaan organisaatiosi liiketoiminnan tarpeita käyttäjälähtöisesti. Konsultoimme ja autamme parhaiden AV-ratkaisuiden valinnassa. Valinnan lähtökohtana on aina helppokäyttöisyys.

Smart AV -asiakkaanamme saat käyttöön My Atea -asiakasportaalin, josta voit tarkastella mm. tilaus- ja laskutushistoriaa, toimitusseurantaa ja palvelupyyntöjä. Lue lisää My Ateasta.

 

 

 

Digitaalisen työpaikan AV-ratkaisut

Havainnekuva työpaikasta, erilaisia tiloja työkäytössä.

Atea Smart AV -ratkaisut

  • Neuvottelu- ja kokoustilaratkaisut
  • Infonäyttöratkaisut
  • Videoneuvottelupalvelut
  • Tila- ja vierailijahallintaratkaisut
  • Opetustilaratkaisut
  • Auditorio- ja monitoimitilaratkaisut
  • Valvomojärjestelmät
  • Tallennus- ja streaming-ratkaisut
  • Äänitysjärjestelmät ja -ratkaisut
  • Julkisten tilojen AV-ratkaisut

Atea Smart AV -palvelut

Lisätietoa Smart AV-ratkaisuistamme

Neuvottelu- ja kokoustilaratkaisut

Toteutamme kokous- ja neuvottelutiloihin helppokäyttöisiä järjestelmiä, joiden avulla kokouksen osallistujat voivat keskittyä tekniikan sijaan kokouksen sisältöön. Nykyaikaisissa järjestelmissä tärkeimpiä ominaisuuksia ovat digitaalisuus ja langattomuus, liitännät eri tietokoneisiin sekä valmius erilaisille virtuaalisille neuvotteluratkaisuille, kuten esimerkiksi Microsoft Teams -palveluille. Kokoustilojen varausjärjestelmät mahdollistavat tilojen tehokkaan ja sujuvan käytön.

Videoneuvottelupalvelut

Perinteisten videoneuvottelujärjestelmien lisäksi Atea toimittaa myös ohjelmistopohjaisia ryhmätyöskentelyjärjestelmiä, joista esimerkkinä Microsoft Teams. Molemmille järjestelmille on perustellut käyttötarpeet.

  • Videoneuvottelujärjestelmiä käytetään silloin, kun halutaan saada erittäin laadukas videokuva ja ääni. 
  • Ohjelmistopohjaiset ratkaisut ovat perusteltu valinta silloin, kun paikasta riippumaton ryhmätyöskentely on tärkeää. Ohjelmistopohjaisista ratkaisuista esimerkkinä on Microsoft Teams.

Videoneuvottelujärjestelmät koostuvat koodekista, kamerasta, käyttöpaneelista sekä mikrofonista ja järjestelmään voidaan liittää tietokone materiaalin esittämistä varten. Videoneuvottelujärjestelmällä voidaan ottaa yhteys erimerkkisten laitteiden välillä. Yksittäisten tietokone- tai mobiilikäyttäjien liittymiseen tarvitaan erillisiä ohjelmistoja tai palveluita.

Ohjelmistopohjaiset ryhmätyöskentelyjärjestelmät edellyttävät esim. kannettavaa tietokonetta tai mobiililaitetta. Haluttaessa käyttää näitä neuvotteluhuoneessa tai auditoriossa tarvitaan lisäksi erilliset kamera- ja mikrofonijärjestelmät.

Atealta löytyy kattava valikoima molempien ratkaisujen laitteita ja palveluja käyttötarpeen mukaan.

 

Infonäyttöratkaisut

Infonäyttöjärjestelmiä käytetään sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä kertomaan ajankohtaisista asioista tai antamaan tilannetietoa esimerkiksi tuotannosta, myynnistä ja aikatauluista. Infonäyttöjärjestelmä voi koostua yksittäisistä näytöistä tai se voi olla maan kattava järjestelmä, jota hallitaan keskitetysti yhdestä paikasta. Infonäyttöjärjestelmiin voidaan helposti yhdistää kokoustilojen varausjärjestelmä, jolloin esim. kokouskeskuksen tai aulatilojen infonäytöille saadaan tietoa kokoushuoneiden varaustilanteesta.

Infonäyttöjärjestelmällä  voidaan viestiä ajankohtaista tietoa esimerkiksi:

  • Tuotantotilanteesta
  • Myynnin seurannasta
  • Aikatauluista ja tapahtumista
  • Kokoustilojen varaustilanteesta
  • Yhteisöä koskevista ajankohtaisista teemoista.

Luotettava ja laadukas infojärjestelmä koostuu aina muokattavasta ohjelmistosta ja esityslaitteesta.

Tila- ja vierailijanhallintaratkaisut

Tila- ja vierailijahallintaratkaisuiden avulla helpotetaan mm. työntekijöiden tilojen varausta ja tarjoilujen varauksia kokouksiin. 

Järjestelmä muodostuu saumattomasti toimivista moduuleista esim. neuvottelutilojen varaus, vierailijahallinta, reittiopastuspalvelut ja dataohjattu analytiikka

Palvelua voidaan haluttaessa laajentaa sisätilapaikannukseen sekä tilojen ilmanlaadun seurantaan.

Tila- ja vierailijahallintapalvelun avulla organisaatio saa kaikki hyödyt irti neuvottelutiloistaan ja pystyy tekemään dataan pohjautuvia päätöksiä.

Sisätilapaikannusratkaisu

Tarjoamme ammattimaista sisänavigointi- ja paikannusjärjestelmää eri toimialoille ja erilaisille toimipaikoille. Ratkaisu soveltuu esimerkiksi moderneihin toimistoihin, sairaaloille ja kampuksille.

Bluetooth-pohjainen sisätilojen paikannus- ja reitinopastusjärjestelmä toimii luotettavasti erilaisissa ympäristöissä. Sisätilojen seurantajärjestelmä toimii langattomasti ja auttaa seuraamaan rakennuksen omaisuutta ja ihmisiä reaaliajassa.

Opetustilaratkaisut

Opetussuunnitelmien ja -tapojen uudistuminen  asettaa uudenlaisia vaatimuksia opetustiloille. Opetusmateriaalit ovat verkossa ja opetuksessa käytetään jopa oppilaiden omia mobiililaitteita.

Esitysten tallentaminen ja jakaminen verkon yli toisiin oppilaitoksiin tai sisäverkkoon on modernia arkipäivää.

Opetustiloissa puheäänen vahvistaminen varmistaa opetuksen kuulumisen kaikenkokoisissa tiloissa ja opetusryhmissä. 

Erilaiset interaktiiviset kosketusnäytöt ja langattomat esitysjärjestelmät tukevat ja helpottavat opetustilanteita.

Auditorio- ja monitoimitilaratkaisut

Esitystekniikan merkitys korostuu isoissa tiloissa, kun äänen ja kuvan on tavoitettava tasapuolisesti kaikki tiloissa olijat. Tilaisuuksien taltiointi onnistuu esitysteknisillä ratkaisuillamme, jotka sisältävät mm. kamera- ja äänentoistojärjestelmät sekä monipuoliset streaming-ratkaisut. Esittäjät kytkeytyvät järjestelmään omilla laitteillaan helposti, ja tilojen tekniikan ohjaaminen onnistuu kätevästi ohjauspaneeleista tai mobiililaitteista käsin.

Valvomojärjestelmät

Valvomoissa tyypillisesti esitetään erilaista tietoa taustajärjestelmistä isokokoisille näytöille tai videoseinälle. Kuvaa ja tietoa voidaan jakaa yhtä aikaa eri ohjelmalähteistä usealle työpisteelle.

Turvallisuusvalvomot ovat tyypillisiä valvomokohteita. Myös operaattori-, energia- ja talotekniikkaympäristöissä tarvitaan valvomoita, joissa voidaan helposti seurata järjestelmien tilannetta reaaliajassa.

Videoseinät voidaan toteuttaa erittäin ohutreunaisilla LED-näytöillä, jotka soveltuvat 24/7-käyttöön. LED-tekniikan etuna valvomoissa on näyttöjen pitkäikäisyys ja lyhyt vasteaika. Esitysmateriaali tuodaan videoseinälle prosessorien kautta. Videoseinäprosessorit pystyvät käsittelemään useita ohjelmalähteitä yhtä aikaa ja jakamaan niiden kuvaa videoseinällä lähes rajattomasti ja vapaasti. Ohjelmalähteet voidaan sijoittaa valvomon ulkopuolelle tai erilliseen laitetilaan, jolloin niiden aiheuttama lämpökuorma ja melu ei kuormita valvomotiloja.

Tallennus- ja streaming-ratkaisut

AV-ratkaisujen valikoimastamme löytyy monia helppokäyttöisiä ratkaisuja esitysten, luentojen ja koulutustilaisuuksien streamaamiseen sekä tallentamiseen. Esitystilanteet ja materiaali voidaan tallentaa ja jakaa lähes reaaliajassa verkon yli. Esitysmateriaalia ja sisältöä voi muokata eri tavoin, jopa samanaikaisesti esityksen ollessa käynnissä. Järjestelmään voidaan helposti liittää ohjelmalähteet, kamerat sekä mikrofonit, jolloin esitys pysyy teknisesti korkealaatuisena. Tallennettua tai verkon yli reaaliajassa jaettavaa materiaalia voidaan katsella lähes millä tahansa laitteella. Feediä tai tallennetta voidaan seurata esimerkiksi toisessa luentosalissa  tai infonäytöillä esityksen aikana tai sen jälkeen.

Tallennusjärjestelmiä käytetään mm. yrityksissä, oppilaitoksissa, oikeuslaitoksissa, terveydenhoitoalalla ja julkishallinnossa.

Tutustu referenssiin: Parkanon Kaarna-koulukampus

Moderni teknologia siivittää oppimista Parkanon uudella Kaarna-koulukampuksella. Nykyaikaiset tilat otettiin käyttöön elokuussa 2019. Kaarna edustaa uusinta koulusuunnittelun mallia, jossa tilatehokkuus on yhdistetty uusimpaan tekniikkaan: tilojen muunneltavuus ja digitaalisuus mahdollistavat opettamisen ja oppimisen uudenlaisella ja elämyksellisellä tavalla.

 

Atea oli Kaarna-koulukampuksella mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa niin verkkoratkaisuja kuin monimutkaisia AV-järjestelmiä uuteen auditorioon, liikuntasaliin ja monikamerastudioon.

Osta AV-tuotteita Atea eShopista

Atea eShop -verkkokaupasta löydät laajan AV-tuotteiden valikoiman.

Atea eShop on it-verkkokauppa kaiken kokoisille yrityksille.

Tutustu Smart AV -tiimiin

Ilkka Heikkilä.
Ilkka Heikkilä
Solution Manager

Ilkka Heikkilä toimii Atean Digital Workplace -ratkaisumyyntitiimissä ja omaa pitkän (yli 20 vuotta) työkokemuksen AV-alalta. Asiakkaita julkinen sektori sekä korporaatio puolelta – toteutuksia pienistä suuriin ja kaikkea siltä väliltä.

Jouni Koivusaari, Atea.
Jouni Koivusaari
Solution Manager

Jouni Koivusaari toimii Smart AV -tiimissä Solution Managerina ja omaa yli 20 vuoden taustan it-myynnistä. Viimeisen yli 10 vuoden ajan Jouni on keskittynyt erilaisiin video-, DS- ja AV-ratkaisuihin.

Petri Miina.
Petri Miina
Senior Solution Manager

Petri Miina toimii ratkaisumyynnissä erikoisalanaan AV- ja esitystekniikka. Petrillä on todella pitkä ja monipuolinen kokemus niin AV-suunnittelusta kuin -toteutuksistakin.

Timo Sorri.
Timo Sorri
Service Manager

Timo Sorri, Service Manager