Tietoturvasta ja tekoälystä leikin avulla - Lapset mukaan töihin -päivä Ateassa
Joka vuosi marraskuuhun tuo valoa kansallinen Lapset mukaan töihin -päivä, joka antaa lapsille mahdollisuuden tutustua vanhempiensa työpaikkaan. Tänä vuonna mukana oli yli tuhat suomalaista työpaikkaa. Atealaisten lapset saivat päivän aikana oppia, miten olennaisia asioita me Atealla teemme lasten tulevaisuuden - ja nykyhetken – kannalta.
Tänä vuonna halusimme jakaa lapsille, miten olennaisia asioita me Ateassa teemme yhteiskunnan kannalta. Me olemme turva-alan kivijalka, meidän tietoturvaosaamisemme on laaja-alaista ja välttämätöntä toimintavarmuudelle, meidän vastuullisuustekemisemme saa useita ulkopuolisten tahojen tunnustuksia vuosittain ja me myös tiedämme, miten tekoäly voi toimia joko meidän eduksemme tai meitä vastaan.
Emmekö voisi opettaa lapsille näitä asioita? Ja emmekö voisi opettaa niitä sillä tavalla, jolla tutkimusten mukaan oppiminen on valtavasti tehokkaampaa kuin muilla tavoin – leikin avulla?
Phishing tutuksi kalastuksen avulla
Niinpä lapset saivat harjoittaa phisingiä Trumpiksi, Dua Lipaksi ja Ed Sheeraniksi tekeytymällä. Perinteinen herkkujen onginta toimi opetuksena siitä, miten tietoja kalastellaan tekeytymällä tunnetuksi ihmiseksi. Samu Sihvolan ohjauksessa lapset saivat kokea, että aina kalastelu ei mene läpi – mutta välillä menee, ja silloin nappaa herkkuaarteen!
”Minä tulen jatkossakin tähän päivään, enkä mene isän työpaikalle istumaan niissä päläpälissä koko päivää. Atealla on niiiin paljon kivempaa!”
Proaktiivinen tietoturva todeksi tatamilla
Proaktiivisen tietoturvan taitoja lapset saivat koetelle tatamilla Petri Henrikssonin huikeassa Näin taklaat kyberrosvon -työpajassa. Parhaan tietoturvan takaa ennakkoon valmistautuminen: vakaa asento ja ympäristön havainnointi. Joustavin jaloin levässä asennossa seisovaa on vaikeampi kaataa kuin suorassa tönöttävää. Kaatuminenkin on oma taitonsa, jota on syytä harjoitella - kuten kyberturvahyökkäyksiäkin.
Yksi osallistujista käytti oppia hyödykseen heti kotiin lähtiessään ja opasti isäänsä siitä, miten jäisellä kadulla kannattaa varautua kaatumaan oikeaoppisesti.
Tekoäly, unelmat ja luovuus
Lapset aloittivat aamunsa unelmakarttatyöpajalla. Työpajan vetäjät Elli Ojala ja Myrsky Tammimaa pyysivät lapsia askartelemaan ja piirtämään haaveitaan tulevaisuudelle. Kun lasten kanssa jutteli rakentuvista unelmakartoista, monen unelmat olivat konkreettisia ja lähellä.
”Olen odottanut tätä päivää niin paljon, että nyt kun se on ohi, surettaa... Ja taas joutuu odottamaan vuoden, että on tämä päivä!”
Kartat täyttyivät Legoista, koiran- ja kissanpennuista, herkuista ja hampurilaisista sekä - ihme kyllä - yhteen karttaan pääsi myös isompi rykelmä siivousvälineitä. Lasten unelmat ovat saavutettavan kokoisia. Kartat lähtivät kotiin tutkittaviksi vanhempien kanssa.
Päivän aikana Heini Ruusunen tarjosi lapsille kasvomaalauksia kyberrosvojen harhauttamiseen ja toteutti näin usean lapsen unelman.
Tekoälytyöpajassa Marko Linturi johdatteli lapset tekoälyn mahdollisuuksien maailmaan. Mitä unelmia tekoäly voi toteuttaa ja kuvittaa, joita ei lehdistä - ehkä todellisuudestakaan - löydy? Lapset pääsivät myös ratkaisemaan arvoitusta, johon tekoäly kertoi vihjeitä - vastauksena oli tietenkin Atean visio TP2B, siis se, että haluamme olla kaikille The Place to be. Sitä me perjantaina tosissaan olimme!
Robottipallon ajeluttaminen ja erilaisten elektronisesti toimivien Lego-rakennelmien rakentaminen opetti lapsille kärsivällisyyttä. Näinkö paljon työtä tosiaan tarvitaan yhden elektronisen laitteen toimintaan saattamiseen? Leikin avulla oppi välittyi paremmin, eivätkä innostuneet lapset meinanneet ollenkaan haluta lähteä Vantaan konttorilta. Kuulemma Prisman kassakin sai kuulla päivän hienoudesta.
Siitä me olemme erityisen ylpeitä!
- Päivän järjestävät lapsiasiavaltuutetun toimisto ja Lastensuojelun Keskusliitto.
- Päivä on Lapsen oikeuksien viikon huipentuma.
- Päivään voi vapaasti ilmoittautua mukaan.
- Tänä vuonna päivän järjesti 1030 organisaatiota.
”Lapsi ei välttämättä tiedä, mitä oma lähiaikuinen tekee työkseen tai mitä työnteko ylipäätään tarkoittaa. Lasten on kuitenkin hyvä tietää, missä aikuiset viettävät päivänsä, mitä työnteko oikeastaan on ja millaisia ammatteja on olemassa.”
Lue lisää Lapset mukaan töihin -päivästä virallisilta sivuilta.