Teams tuo mielekkyyttä työpäivään ja tehoa tapaamisiin
Olen onnekas, koska saan tehdä töitä joustavasti kotitoimistolla ja normaalioloissa myös asiakkailla ja toimipisteessämme. Mukavien työkavereiden kanssa päivät kuluvat kuin siivillä ja toimistopäivinä häiriköin vieruskavereitani enemmän kuin tarpeeksi. Vastapainoksi saan kotona tehtyä töitä tehokkaasti, kun voin rauhassa keskittyä asioihin.
Tapaan asiakkaitani mielelläni alkuun kasvotusten ja jatkossa tiiviimmin Teamsin välityksellä. Pelkkiin ajomatkoihin kun voi asiakaskäynneillä mennä pisimmillään 5-6 tuntia päivässä, mutta Teamsissä voin palaveerata saman päivän aikana kolmen eri paikkakunnan asiakkaiden kanssa.
Teams-palavereihin on myös helppo kutsua mukaan asiantuntijamme eri paikkakunnilta tai vaikka kumppanin edustaja toiselta puolelta Eurooppaa. Näin saamme asiakkaalle parhaat palvelut ja koko Atean asiantuntijuuden mukaan samaan palaveriin. Yhteisen ajan löytäminenkin helpottuu, kun ei tarvitse varata ajoaikoja palaveriin siirtymisiin ja Teams-palaveriin pääsee puhelimellakin.
Teams on tietopankki ja keskustelufoorumi
Eikä siinä vielä kaikki. Teams on myös tietopankkini, koska todennäköisesti joku muu on jo aiemmin kysynyt asiantuntijoiltamme asiakastani pohdituttavan kysymyksen ja löydän siihen vastauksen Teamsin tiimeistä.
Teams on keskustelufoorumi kollegoiden ja asiakkaiden välillä. Teamsiin perustetuissa ryhmissä voimme yhdessä työstää ja päivittää dokumentteja tai vaikka pohtia webinaarien aiheita. Ketterästi saamme ryhmissä kerättyä tarvittavat tiedot asiakkaille. Homma toimii!
Atealla tuolloin seniorikonsulttina toiminut Terhi Palin muistutti, että muutos on olennainen osa pilvipalveluja. Teamsiin siirryttäessä ei vain oteta käyttöön uusia työkaluja vaan on tärkeää tarkastella tapoja tehdä asioita sekä päivittää ja kehittää koko työn tekemisen kulttuuria. Teamsillä on siten iso rooli uudessa tavassa tehdä työtä, mutta se ei ole yksin vastaus kaikkeen.
Terhin mukaan Teamsiä on ryhtynyt käyttämään jo yli 330 000 yritystä ympäri maailmaa ja se on tällä hetkellä nopeimmin kasvava sovellus Microsoftin historiassa. Hän suosittelee, että käyttöönoton yhteydessä kannattaa pysähtyä miettimään työskentelykulttuurin koko kuvaa ja määritellä organisaation viitekehys ja se tapa millä juuri omassa organisaatiossa toteutetaan pilvipalveluja ja uusien työkalujen työskentelymallia.
Etätyö mahdollistaa täysipainoisen elämän
Minulle etätyö on mahdollistaja. Avaan vain koneen ja olen töissä. Milloin vain. Kun saan säästettyä toimistolle ajoajan ja vältyn ruuhkilta, tiedän että ehdin treeneihin ajoissa. Mieltäni lämmittää myös ympäristöä säästävä ajattelu, kun voin minimoida ajettujen kilometrien määrän.
Ainoa huoleni on taukojen pitäminen kotitoimistopäivinä. Ne meinaavat unohtua, kun joskus tekee syödessäkin töitä. Tehokkuuden maksimoinnissa oikeanlainen tauotus on avainasemassa. Parin tunnin tiiviin työrupeaman jälkeen kaipaa taukoa.
Kun päivä on pulkassa, kokoan kotitoimistolla työvälineet salkkuun ja siirrän ne vierashuoneeseen piiloon, koska en voi vastustaa viesteihin vastaamista, jos käyn kurkkaamassa ihan nopeasti vaan sähköpostia. Etätyön tekeminen vaatii siis rajojen vetämistä! Ja seuraavaksi askellan ulos raittiiseen ilmaan kahden innokkaan ulkoiluttajani kanssa.
Atea tarjoaa tukea ja kokemuspohjaisia käytäntöjä muutokseen monella eri tavalla. Me ymmärrämme, että siirtyminen pilveen ei ole vain tekninen projekti. Sen lisäksi tarvitaan myös kykyä ymmärtää muutosta, varautua siihen ja kokemusten pohjalta ja eri työkaluin myös ennakoida eteen tulevia haasteita. Muutoksessa on aina loppujen lopuksi kysymys yksittäisen ihmisen tarpeesta, tahdosta ja kyvystä osallistua ja omaksua muutos.
Kun siirtyminen on hallittua, on myös loppukäyttäjän muutoskokemus helpompi. Hyvän projektinhallinnan lisäksi Muutoksen ja tuottavuuden työpaja, Fiksummin pilvessä ja Fiksummin yhdessä - tapaamiset, O365-aakkosten läpikäynti ja tietysti O365-työkalujen tai erityisesti Teamsiin keskittyvät hands-on-koulutukset varmistavat organisaatiolle tehokkaan muutoksen pilveen, nopeamman tuottavuuden palautumisen sekä tyytyväisemmät tekijät. Minä ja kollegani olemme mielellämme mukana matkalla viemässä organisaatiota huomisen tuottavampaan digitaaliseen työympäristöön ja työskentelykulttuuriin. Lue lisää ja ota yhteyttä!