Elinkaarimalli yhdistää järjen ja tunteen it-hankinnoissa
Olipa kerran liikekumppanit Järki ja Tunne, jotka kinasivat keskenään päivät pääksytysten. Aina päätöksenteon hetkellä myrskysi ja salamoi. Kumpikaan ei ollut halukas antamaan periksi, joten päätökset pitkittyivät eivätkä aidosti tukeneet liiketoimintaa. Ei oikein osattu katsoa ajassa eteenpäin ja hakea molempia osapuolia hyödyttävää lopputulemaa.
Samankaltaisessa risteyksessä seisovat organisaatiot usein. On tehtävä lyhyen aikavälin ratkaisuja, joilla on pitkäkestoisia vaikutuksia. Eikä se helppoa aina olekaan, sitä ei käy kieltäminen. Mutta it-hankinnoissa on helppoa ottaa huomioon sekä järki että tunteet. Vaikka it-ala elää ja muuntautuu nopeammin kuin moni muu ala, se tarjoilee myös järjen ja tunteen yhdistämiseksi oivia ratkaisuja.
Mielenrauhaa ja ennustettavuutta
Lähdetään järki edellä, sillä tietotekniikka on ennen kaikkea mahdollistaja. Kun mietitään hankintamallina elinkaariratkaisua, päästään sitä ohjaamaan hyvin järkiperäisesti. Kokonaiskustannukset (TCO, Total Cost of Ownership) pysyvät hallittuina, läpinäkyvinä ja jaksotettuina etukäteen sovittujen elinkaarien ajan. Elinkaarimallilla saamme myös vapautettua it-osaston aikaa rutiinitehtävistä vaikkapa kehityshankkeisiin. Meidän missiomme numero yksi on ehdottomasti pyrkiä vähentämään asiakkaidemme kokonaiskustannuksia. Siksi olemme rakentaneet avuksi laskurit, joissa otetaan huomioon laitteen elinkaaren aikaiset kustannukset ja meidän on näin ollen helppo tehdä järkiperäinen päätös, tukeeko elinkaariajattelu juuri teidän liiketoimintaanne.
Vastuullisuutta paremman huomisen puolesta
Järki jatkaa vielä muistuttamalla, että meillä on vain tämä yksi planeetta. Meidän missiomme numero yksi (Kyllä, tämäkin on ykkönen. Ei näitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen.) on ympäristöjalanjäljen pienentäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa kunnianhimoista tavoitettamme napata aina vanha laite ennen sen e-jätekaatopaikalle joutumista, kun uutta tarvitaan tilalle. Annamme käytetylle laitteelle uuden elämän, joko uudelleen käytössä tai vähintäänkin materiaalina uutta tuotantoa varten. Näistä teemoista muuten Vesa Siitari kertoo mieluusti lisää. Parhaiten kiertotalousajattelu toteutuu elinkaarimallin kautta, jossa on jo valmiiksi mietittynä elinkaaren ehtoopuolen laitepalautukset, tietoturvalliset kierrätykset sekä kestävä kehitys.
Vapautta ja fiilistä unohtamatta
Entä se tunnepuoli? Sekin on osana elinkaariajatteluamme. Kuinka monesti organisaatiossanne on esitetty kuluttajistumisen lähteiltä kantautuvaa toivetta saada juuri tietty työväline käyttöön? Rohkenen epäillä, että on. Vapaa-ajalla on totuttu käyttämään tiettyä teknologiaa ja on tutkitustikin aivan inhimillistä, että mieluisa työväline saa tehoja irti ja elämän hymyilemään.
Vastapuolella järki huutaa, että enempää ei ole, mistä ottaa, ja kulut karkaavat käsistä. No ollos huoleton, meidän kauttamme on tähän löydetty kaikkia osapuolia tyydyttävä, jopa ilahduttava, ratkaisu. Ratkaisu kantaa nimeä Free Choice ja se tarjoaa mahdollisuuden pilkkoa laitteen kustannukset elinkaarimallilla hallitusti työnantajan ja työntekijän kesken. Tunne saa siis näkyä, vaikkapa sitten punaisen puhelimen valintana.
Miten tämä kaikki sitten tehdään? Ja mistä lähteä liikkeelle? Atealta löytyy aina vastinpari sparraamaan fiksun, liiketoimintalähtöisen tulevaisuuden puolesta. Jos tunnet jo kaverin meiltä, ota yhteys ja mikäli et, alta löytyy liikkeelle lähtöä varten yhteydenottolomake. Atea Financen rahoituspalvelut ovat osa ratkaisua muun muassa edellä mainituissa esimerkeissä. Ja paljossa muussakin!