Siirry sisältöön
20-02-2024

Kuntien panostettava digitalisaatioon - 4 vinkkiä onnistumiseen

Suomen historian suurimpiin kuuluva hallinnollinen uudistus, hyvinvointialueiden käynnistäminen, on saatu toteutettua. Aiemmin kuntien vastuulla olleet sote-palvelut ja pelastustoimi siirtyivät uusien hyvinvointialueiden hoidettavaksi. Muutos on kunnan ICT-ratkaisuiden kannalta erittäin suuri ja tarjoaa hyvän paikan miettiä uudelleen kunnan ICT -kokonaisuutta.

Ville Kangasniemi
Head of Consultant Services
Vihreäpaitainen nainen hymyilee kameralle.

Kuntien ICT-arkkitehtuurissa on jatkossa yksi iso kokonaisuus, sivistystoimi sekä pienempiä hallinnollisia ympäristöjä kuten esimerkiksi tekninen toimi.

Kunnan tuottamien palveluiden asiakkaat eli kunnan asukkaat tarvitsevat edelleen heille paremmin kohdistettuja ja mahdollisimman mutkattomia palveluita. Digitalisaation, asiakaspalvelun tehostamisen ja prosessien kehittäminen onkin avainasemassa, kun mietitään kunnan ICT-palveluiden kokonaisuutta.

Suomessa kuntasektorin ICT-järjestelmät ovat varsin kirjavia ja luonnollisesti eri vaiheissa elinkaartaan, vuosien saatossa rakentuneet IT-ympäristöt eivät kaikilta osin palvele käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla. Usein myöskin dokumentaatio on vajavaista ja tieto henkilöityy vahvasti. Tästä seuraa muutostilanteessa helposti haasteita, kun nykyisen ympäristön rakenne ja palvelut pitäisi saada paremmin palvelemaan asukkaiden tarpeita.

Kuinka onnistua digitalisaatiossa?

Kunnan tai minkä tahansa muun organisaation digitalisaatio lähtee tieto-omaisuuden hallinnasta. Mitä ja missä tietomme ovat? Onko tiedon liikuttaminen järjestelmien välillä tehokasta? Mitä riippuvuuksia tietoympäristössä on? Miten kunnan ICT-arkkitehtuuria tulisi tarkastella ja muuttaa tässä uudessa tilanteessa? Muutos on aina mahdollisuus tarkastella ratkaisuja ja löytää paremmin palvelevia vaihtoehtoja, joilla turvataan tulevaisuuden kilpailukyky.

Vinkit onnistumiseen

  1. Ota kokonaisarkkitehtuuri avuksesi, katso kokonaisuutta riittävällä laajuudella, tarvittaessa osaavan kumppanin kanssa
  2. Kartoita tilanteesi kunnolla
  3. Tee realistinen suunnitelma tavoitetilaa kohti, vaiheistettuna isokin muutos etenee hallitusti
  4. Ota matkalle mukaan laajan osaamisen omaava kumppani, joka aidosti sitoutuu avuksesi ja tuo oman näkemyksensä sekä kokemuksensa muutosmatkalle!

Meillä Atean konsultointipalveluissa on pitkä ja laaja kokemus kuntasektorin ICT-kehityshankkeista. Olemme kunta-asiakkaan apuna aina IT- tai Digi -strategiasta lähtien, kokonaisarkkitehtuuri ja tietoturva huomioiden, päätyen ICT-infrastruktuurihankkeiden toteuttamiseen.

Tarvitsetko apua muutoksessa? Ota meihin yhteyttä.