Siirry sisältöön
”Yksi askel kerrallaan”, neuvoo Elomaticin CIO, Jaakko Lahti-Mononen tekoälyn hyödyntämisestä kiinnostuneita yrityksiä. Kun Elomaticissa aloitettiin rakentaa omaa tekoälybottia, haluttiin helpottaa tiedon etsimistä ja samalla vahvistaa entisestään osaamista tekoälyn alalla. Aikaa Elsan käyttöönottoon meni vain pari kuukautta.

Kuulostaako tutulta? Turkulaislähtöisessä suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Elomaticissa havahduttiin siihen, että tiedon löytäminen intranetistä oli hankalaa. Dokumentteja oli runsaasti, eivätkä ne kaikki olleet ajan tasalla. 20 maassa toimivassa ja 1 300 henkilöä työllistävässä firmassa tehoton tiedonhallinta aiheuttaa äkkiä paljon ajanhukkaa.  

Niinpä Elomaticissa päätettiin helpottaa ohjeistusten ja muun tiedon löytämistä. Apuun haluttiin tekoäly.  

”Atea ymmärsi ongelmamme ja sen, että haimme helppoa ratkaisua. Näimme tekoälyassistentin myös kustannustehokkaaksi ratkaisuksi saada henkilöstölle kokemusta tekoälyn käytöstä.”

— Jaakko Lahti-Mononen, CIO, Elomatic

Elomatic vertaili eri toimittajien ratkaisuja ja valitsi Atean.  

”Atea ymmärsi ongelmamme ja sen, että haimme helppoa ratkaisua. Näimme tekoälyassistentin myös kustannustehokkaaksi ratkaisuksi saada henkilöstölle kokemusta tekoälyn käytöstä”, Elomaticin CIO Jaakko Lahti-Mononen sanoo. 

Kaksikielinen Elsa säästää aikaa

Atean asiantuntijat toteuttivat tekoälyassistentin räätälöitynä ratkaisuna Microsoft Azuren Open AI -palvelun avulla. Elsaksi nimetty tekoälyavusteinen chatbot käyttää lähteenään vain ennalta määriteltyjä sivuja ja dokumentteja Microsoft SharePoint -pohjaisesta intranetistä. Lähdeaineisto rajattiin tarkasti, jotta apuri tarjoaa vain ajantasaista ja olennaista tietoa.  

Erillisellä pilvipalvelimella toimiva Elsa rakennettiin toimimaan suomeksi ja englanniksi, ja se tarjoaa käyttäjille lyhyitä vastauksia ja linkkejä lähteisiin. 

Elomaticin oma tekoälybotti helpottaa tiedon löydettävyyttä ja säästää aikaa, mikä puolestaan parantaa yhtiön ydintekemistä, eli projektinhallintaa. Elsa myös tehostaa tiedonhallintaa ja käytön turvallisuutta. Chatbotia voi käyttää tietoturvallisesti ilman huolta yleisten tekoälykielimallien käyttöön liittyvistä riskeistä.  

Ensimmäinen versio kuukaudessa

Kehitysprojekti eteni vauhdikkaasti syksyllä 2023. Kumppanin valinnasta ensimmäiseen versioon kului vain noin kuukausi, minkä jälkeen chatbottia testattiin ja toimintaa hienosäädettiin. 

Chatbotin kehittämiseksi valittu data esikäsiteltiin ja indeksoitiin. Lisäksi luotiin hakuparametrit sekä määriteltiin chatbotin vastaustyyli. Tätä seurasi varsinainen SharePoint-integraatio, chatbotin toteutus Azure Open AI -ympäristössä sekä web-käyttöliittymän toteutus.  

Tekoälyapuri julkaistiin beta-tilassa henkilöstölle tammikuussa alussa, ja se otettiin vastaan innostuneesti. 

Viestimme henkilökunnallemme, että tämä on vasta ensiaskel ja haluamme kaikki mukaan kokeilemaan ja kehittämään tekoälybottia, jotta siitä on mahdollisimman paljon hyötyä. Elsaa käyttää viikoittain noin kymmenesosa henkilöstöstämme vastaamaan yli tuhanteen kysymykseen”, Lead AI Developer Eetu Laukkanen Elomaticilta kertoo. 

Kehitysprojekti kasvatti omaa osaamista

Atean ja Elomaticin tiimit seurasivat suoraviivaisesti ja tehokkaasti edenneen projektin etenemistä yhdessä viikoittain. Elomaticin tavoitteena oli kehittää samalla omaa teknistä tietämystään tekoälystä. 

”Atea oli meille hyvä kumppani. Saimme kehitysprojektista lisää tietoa, osaamista ja 'potkua' jatkaa tekoälykehitystä.”

— Eetu Laukkanen, Lead AI Developer, Elomatic

”Atea oli meille hyvä kumppani. Saimme kehitysprojektista lisää tietoa, osaamista ja 'potkua' jatkaa tekoälykehitystä”, Eetu Laukkanen kertoo. 

”On tärkeää, että asiantuntijamme osaavat antaa myös asiakasprojekteissa ideoita siitä, miten toimintaa voisi tehostaa tekoälyn avulla. Siksi meillä on oltava ymmärrystä, mitä kielimalleilla voi tehdä sekä miten voimme tukea tekoälyn käyttöä järjestelmissämme ja julkipilvessä turvallisesti”, Jaakko Lahti-Mononen sanoo. 

Tulevaisuudessa Elomatic suunnittelee tekoälyn kehittämistä edelleen, siirtymistä pois beta-ympäristöstä sekä henkilöstön kouluttamista. Tekoälybotin kehitysprojekti on osa yhtiön jatkuvaa kehitystä ja pyrkimystä soveltaa uusia teknologioita vastuullisesti ja innovatiivisesti. 

”Yksi askel kerrallaan. On myös hyvä muistaa, että osaaminen on meissä ihmisissä. Tekoäly tekee meistä tehokkaampia, mutta se ei korvaa ihmisiä.”

— Jaakko Lahti-Mononen, CIO, Elomatic

Jaakko Lahti-Mononen neuvoo omaa chatbotia harkitseville yrityksille lähtemistä liikkeelle pienin askelin, ilman liian suuria odotuksia. 

”Yksi askel kerrallaan. On myös hyvä muistaa, että osaaminen on meissä ihmisissä. Tekoäly tekee meistä tehokkaampia, mutta se ei korvaa ihmisiä.”

 

Ota yhteyttä

Petteri Halonen, Atea.
Petteri Halonen
Head of Solution Sales & Offering, Information Management

"Kaikilla organisaatioilla on yhä enemmän erilaisia tietojärjestelmiä. Ne keräävät ja tuottavat paljon dataa, mutta keskeinen kysymys on, hyödynnetäänkö sitä riittävän tehokkaasti. Vastaus piilee robotiikassa ja tekoälyssä, joiden avulla monet työläät ja aikaa vievät prosessit voidaan automatisoida."

Jussi Vitikainen
Solution Manager, Information Management

Sampo Neuvonen
Solution Manager, Information Management

Juha Kostamo
Head of AI Center of Excellence

"Tehojen saaminen irti tekoälystä ei tapahdu vahingossa tai itsestään. Tekoälyä pitää johtaa. Toimimme mielellämme matkaoppaananne tekoälymatkallanne."