Jäitä hattuun tekoälyhypessä - Ensin on aika ottaa data haltuun!
Muistatko, kun kosketusnäytöllinen älypuhelin tuli osaksi jokapäiväistä elämääsi? Kauanko sinusta tuntui, että olet tekemisissä jonkin uuden ja arkeasi mullistavan asian kanssa? Oma älypuhelinmatkani alkoi vuonna 2010 ja muistaakseni tunne siitä, että kylläpä tässä ollaan mukana kehityksen huipulla, kesti noin viikon. Sen jälkeen tuntui, että ilmankaan ei oikein viitsisi olla, ja aika nopeasti monet päivittäiset rutiinit alkoivat hoitua kätevimmin matkapuhelimella.
Tai jos mennään ajassa vielä enemmän taaksepäin, niin muistan, kuinka selainpohjaisen internetin käyttö tuli jokapäiväiseen elämääni vuonna 1999 ollessani ensimmäisen vuoden opiskelija Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Silloin Hervannan opiskelija-asunnoissa oli nopea kiinteä nettiyhteys, joka sisältyi vuokraan. Sitä ennen intoni jokapäiväiseen netin käyttöön ei ollut kovin suurta hitaiden ja kalliiden yhteyksien takia. Kovin pitkää aikaa ei silloinkaan kulunut, kun netin käyttö nopealla yhteydellä ei enää tuntunut sen kummemmalta, ja monien asioiden hoitaminen netin kautta muuttui osaksi arkea.
Tekoäly ja bisneksen uusi normaali
Olen taipuvainen ajattelemaan, että tekoälyn kanssa tulee käymään samoin. Siis siten, että se aika, jolloin tekoälyn käyttö päivittäisten rutiinien apuna tuntuu jotenkin uudelta ja ihmeelliseltä, tulee lopulta olemaan kovin lyhyt. Ja jos ajatellaan, kauanko yritykset tulevat saamaan kilpailuetua ja ylivoimaa tekoälyn hyödyntämisestä ja kuinka nopeasti tekoälyratkaisujen hyödyntäminen muuttuukin pakolliseksi osaksi kannattavaa liiketoimintaa, on veikkaukseni siinäkin, että ei kovin kauaa.
”Se aika, jolloin tekoälyn käyttö päivittäisten rutiinien apuna tuntuu jotenkin uudelta ja ihmeelliseltä, tulee lopulta olemaan kovin lyhyt.”
Nyt kun elämme keskellä tekoälyhypeä, haluaisin muistuttaa, että mikään kovin uusi asiahan ei ole kyseessä. Ensimmäisen kerran tekoälystä on puhuttu 1950-luvulla, ja Suomessakin aiheesta on puhuttu 1970-luvulta lähtien. Esimerkiksi ennakoiva tekstinsyöttö on ollut jokapäiväisessä käytössämme jo pitkään, ja Spotifyn ja Netflixin suositukset seuraavasta katseltavasta ja kuunneltavasta sisällöstä ovat kaikille tuttuja.
Data haltuun, NYT!
Kehotankin laittamaan jäitä hattuun meneillään olevan hypen kanssa. Sen sijaan, että käyttäisi aikaa miettien, mitä tekoäly tuo tullessaan tai vie mennessään, pitäisi keskittyä varmistamaan, että oma organisaatio on valmis, kun omaa toimintaa merkittävästi muuttava tekoälysovellus tulee markkinoille. Jos näin ei tee, ottaa merkittävän liiketoimintariskin – onhan varmaa, että joku kilpailijoista niin tekee! Nyt on aika varmistaa, että oman organisaation tärkeä data on hyvälaatuisena saatavilla modernissa tietovarastossa, josta sitä voidaan tietoturvallisesti jakaa ja yhdistellä juuri sinne missä sitä tarvitaan. Tällaisessa ympäristössä voi helposti ja kohtuullisilla investoinneilla jo nyt tehdä kokeiluja: miltä tekoälyn hyödyntäminen oman datan kanssa tuntuu? Ja sitten kun aika koittaa, ollaankin valmiita tekoälyn laajamittaisempaan käyttöönottoon.
Haluaako teidän organisaationne olla valmiina ja saada osansa siitä ehkä aika lyhyestäkin ajasta, jolloin tekoälyn käyttö tuo ylivoimaa kilpailijoihin nähden? Vai oletteko niitä, jotka pakon edessä ja paniikinomaisella kiireellä laittavat asioita kuntoon vähän liian myöhään? Uskoisin, että samanlaisia kysymyksiä kysyttiin 90-luvun loppupuolella, kun mietittiin internettiä ja sen mahdollisuuksia liike-elämässä. Kummassa porukassa näet teidän organisaationne mieluummin?
Kun haluatte laittaa asioitanne kuntoon ja olla datanne kanssa valmiina tulevaan, niin autan mielelläni!
ps. Ihmetteletkö, miten kuva liittyy tekstiin? No eipä juuri mitenkään. Nyt kun some ja joka paikka on täynnä tekoälyllä generoituja kuvia, joissa on jokin vähän hassusti oleva elementti tai ympäristö, ajattelin tehdä toisin päin ja ottaa sellaisen kuvan ihan live-tilanteessa. Minkälaisella promptilla lähtisit tätä kuvaa luomaan?