Teknologia vei mukanaan
Ensimmäiset seitsemän vuotta Päivi toimi myynnin parissa Account Managerina nimetyille suurasiakkaille Keski-Suomessa. Sitten luontainen kiinnostus teknologiaan vei mukanansa ja nykyisin hän toimii konsulttina konesaliratkaisuissa muun muassa erilaisten tallennusratkaisuiden ja virtualisointiteknologioiden parissa.
Mikä erottaa Atean muista työpaikoista?
"Atea on taloudellisesti vahva ja vakaa mikä lisää luottamusta. Atea on monien asioiden mahdollistaja! Itsekin olen urallani tehnyt täyskäännöksen myynnistä palveluihin ja tätä urakehitystä ei koskaan ole kyseenalaistettu; päinvastoin siihen on annettu mahdollisuus. Viihdyn työssäni konsulttina mainiosti sillä pääsen työskentelemään niin monenlaisissa asiakasympäristöissä, mutta en epäile lainkaan etteikö Atealla olisi vielä seuraaville vuosikymmenille jotain uuttakin minua varten", sanoo Päivi.
Mikä on parasta työssäsi?
Ateassa parasta on työkaverit ja paikallisuus. Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen ja viihdyn kotikaupungissani. On hienoa että Ateakin asiakkaineen on Jyväskylässä.
Mitä teet silloin, kun et ole töissä?
Vapaa-ajallani remontoin ja rakennan milloin mitäkin. Asun vanhassa kotitalossani, joka on rakennettu 60-luvun lopussa, joten projekteja riittää. Kun ne loppuvat, on haaveenani veistää omin käsin savusauna kesämökkimme maisemiin. Tänä kesänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni puuveneestä. Keväisin taidan jatkossa viettää aikaani tervantuoksussa ja kesäisin retkeilemme Päijänteellä.