Projektityöntekijästä pilvipalvelukonsultiksi
Ville Vilkko tuli Atealle vuonna 2011 alun perin yksittäiseen projektiin, mutta vuodet ovat venähtäneet mielenkiintoisissa työtehtävissä. Tällä hetkellä Ville työskentelee Atealla lähituen tehtävissä IT Specialistina, mutta syksyllä koittavat uudet vastuut, kun hän etenee pilvipalveluiden konsultiksi.
Vuonna 2011 Barona resursoi Atealle laajaan Windows-projektiin neljän hengen tiimin, johon myös Ville tuli valituksi. Menestyksekkäästi suoritetun projektin myötä Villelle ja muille projektissa työskennelleille tarjottiin toista pidempiaikaista työsopimusta lähituen tehtävien parista ja työtä on riittänyt siitä asti.
Jatkuva osaamisen kehittäminen innostaa
Villen mielestä parasta Atealla työskentelyssä on jatkuvat kehitysmahdollisuudet sekä uuden oppiminen. Jos vaan itse haluaa kehittää osaamistaan, on täällä mahdollista kasvaa yrityksen sisällä uusiin rooleihin, Ville toteaa.
Ville on suorittanut työnsä ohella oppisopimuksella datanomin tutkinnon. Työsuhteen alusta pitäen hän on kouluttautunut muun muassa Microsoftin oppimateriaalien avulla ja suorittanut myöhemmin erilaisia sertifiointeja. Atealla halutaan varmistaa henkilöstön osaaminen sekä tarjottavien IT-palveluiden laadukkuus, minkä vuoksi myös työntekijöiden henkilökohtaiseen kehittymiseen ja osaamisen ylläpitoon panostetaan paljon. Oman osaamisen kehittäminen ja erilaisille kursseille osallistuminen on jatkunut Villellä tähän päivään saakka ja uusiakin koulutuksia on luvassa.
Ville pitää työssään erityisesti siitä, että hän saa tehdä töitä vapaasti ja kehittää itselleen parhaat tavat työskennellä. Vaikuttamismahdollisuudet ovat erittäin hyvät - mikäli löytää parempia tapoja tehdä asioita, niitä voi viedä eteenpäin ja usein niiden näkeekin toteutuvan käytännössä.
Baronan kautta työura alkuun Atealla
Villen varsinaisena työnantajana toimi alkuun Barona. ”Pystyn suosittelemaan Baronan kautta työllistymistä, sillä Barona hoiti aikanaan kaiken hyvin ja ajallaan. Lisäksi pääsin itse hyvään yritykseen töihin 1,5 vuodeksi, jonka jälkeen minut vakinaistettiin Atean omille kirjoille.” Myös Baronan kautta työskennellessään Ville koki olevansa yksi atealaisista.
Villen mukaan lähituen tehtävät tarjoavat mielenkiintoisen tehtävänkuvan ja toimivat hyvänä ponnahduslautana myös muihin IT-tehtäviin yrityksen sisällä. Atealla on paljon pitkään lähituessa työskennelleitä IT-alan asiantuntijoita eikä ihme, sillä yritys panostaa kovasti työntekijöihinsä ja heidän osaamisensa kehittämiseen – tämän vuoksi Ville ei näe mitään tarvetta vaihtaa yritystä. ”Viihdyn täällä yhä todella hyvin.”
Villen uratarina on alun perin julkaistu Barona Careers -sivuilla 29.6.2018.